Oulun Joni Inkala jäi kesän 2006 kevyttuulisessa Päijännepurjehduksessa voittajasta 10 minuuttia. 99 venettä keskeytti kisan tai jäi tyynelle Padasjoenselälle maalilinjan sulkeuduttua 26 tuntia lähdöstä.
Sunnuntaiaamun kirkastuessa eteläisellä Päijänteellä näytti toistuvan kahden vuoden takainen ilmiö: Päijännepurjehduksen kärkijoukko ennätti yön varsin tasaisesti puhaltaneessa tuulessa maaliin Padasjoelle, mutta suurin osa kilpakumppaneista jäi tyveneen.
”Taitaa olla pisimpiä kisoja mitä on ajettu”, arvioi yli 30 kertaa sisävesien suurimpaan purjehdustapahtumaan osallistunut Matti Paatola helteisessä Padasjoen satamassa.
Veljekset Matti ja Pentti Paatola sekä Antti Kanninen purjehtivat Jyväskylästä Padasjoelle 16 tunnissa ”Pohjantähti”-kolmirunkoveneellään. Tyypillisessä Päijänteen kelissä nopeimmat veneet ovat taittaneet 65 merimailin taipaleen yleensä nelisen tuntia lyhyemmässä ajassa.
Perillä neljältä aamulla
Maalissa Padasjoen edustalla Pohjantähti oli aamuneljältä. Tuolloin alunperin 156 veneen armadan viimeiset purjehtijat olivat vielä yli 30 meripeninkulman päässä reitin puolivälissä.
Aamuyhdeksältä Padasjoenselkä oli peilityyni ja eteläisellä Päijänteellä kellui vielä satakunta venekuntaa. Kilpailun päätyttyä sunnuntaina kello 14 maaliin oli ennättänyt 57 venekuntaa. Yksi venekunta ei päässyt lähtölinjalle köyden sotkeuduttua potkuriin Säynätsalon edustalla.
Helteiseen Padasjoen satamaan ennättäneet venekunnat vaikuttivat hiljaisista tuulista huolimatta tyytyväisiltä purjehdustapahtumaan. Aamuseitsemältä Padasjoelle rantautui Nylandska Jaktklubbenin kuusihenkinen naisisto J/80-kilpaveneellä.
”Hieno reissu, tästä oli puhuttu etukäteenkin kauan”, miehistönsä kanssa venettä kuljetuskuntoon pakannut kippari Johanna Backas totesi.
Rannikon urheiluveneet seuraavina maaliin
Päijänteen purjehtijoiden vanavedessä saapuivat rannikon urheiluvenemiehet. Kymmenen minuuttia Pohjantähden perässä maalilinjan ylitti Joni Inkalan ”Optinäkö Synsam”. Inkalan italialaisvalmisteinen Ufo 28 -vene oli Päijännepurjehduksessa mukana kolmatta kertaa.
”Viime vuoden voittajan Tomi Hakolan kanssa kisattiin loppusuoralle saakka. Pikkuhiljaa aletaan oppia, vaikka tämän vaikeampaa venettä en ole ikinä purjehtinut”, Oulun Merenkävijöitä edustava Joni Inkala kertoi.
Lopulta Inkala miehistöineen oli maalissa minuutin ja 20 sekuntia ennen Espoon Merenkävijöitä edustavan Hakolan ”Pohjola-Fonecta Finder” -Melgesiä.
”Meillä oli alkumatkasta Kärkisten sillan jälkeen maston säädöt hukassa vähän aikaa, jolloin Ufo ja Henderson pääsivät karkaamaan. Loppumatkasta tehtiin kaikkemme, mutta aika ja matka loppuivat kesken. Hyvä kisa tämä kaiken kaikkiaan oli, saimme paljon tietoa veneestä, muista veneistä ja radastakin”, Tomi Hakola tuumi kilpailun jälkeen.
D kärjessä vielä puolimatkassa
Vielä ennen matkan puoliväliä kärkikamppailussa ja hetken johdossakin oli taalintehtaalaisen Björn Ruokolahden Henderson 30 -tyyppinen ”D”. Vastaisen tuulen käännyttyä Tehinselän jälkeen hieman myötäisemmäksi Pentti Paatolan kolmirunkovene veti selvää rakoa Ruokolahden venekuntaan. Yön tunteina Kelveneen harjusaaren lähestyessä Ruokolahti joutui antamaan periksi vielä kahdelle keventyneessä tuulessa paremmin purjehtineille Inkalalle ja Hakolalle.
”Vähän jäi kaivelemaan, kun ei saatu Päijänneruoria mukaan. Ensi vuonna on tultava uudestaan”, D:n miehistöön kuulunut Roger Othman totesi sunnuntaiaamuna tyytyväisen näköisenä veneessään loikoilleen miehistön keskeltä.
Neljän veneen kärkiryhmä tuli kuitenkin maaliin varsin tiiviinä ryhmänä, 15 minuutin sisällä aamuneljän jälkeen. Seuraavaa, heistä yli 20 minuutin päähän jäänyttä ryhmää veti jyväskyläläisen Pertti Pennasen ”Zeus Faber”.
”Hienosti meni, vaikka Kärkisistä lähtien taidettiin vetää kölissä verkkoja tai muuta rojua”, Pertti Pennanen arvioi. ”Oltiin tyytyväisiä kun tuuli ei loppunut yölläkään, aivan paikallaan ei oltu hetkeäkään.”
Kymmenen minuuttia Zeus Faberin perässä maaliin tuli kolmen Melges 24 -kilpaveneen ryhmä: Joroisten Veneseuran Veli Kärkkäisen ”Senja”, Tuusulan Mauri Tuomisen ”Amanda” ja helsinkiläisen Timo Svärdin ”Fox”.
Noin 20 minuuttia Melgesien jälkeen Näsijärven Purjehdusseuran Timo Salo toi Padasjoelle litteän vauhtiveneensä, E Scow -tyyppisen Vincesin. Kymmenen minuuttia myöhemmin perille saapui Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtisen ”Auvo”.
Tallukka-jahti Lahden Janne Heikkilälle
Tasoituksin käytävän LYS-kilpailun Tallukka-jahdin ja samalla H-veneluokan voitti Lahden Purjehdusseuran Janne Heikkilän Banzay. Melges 24 -luokan nopein oli Veli Kärkkäisen Senja ja uuden avoimen luokan Suomenlahden Meripurjehtijoita edustavan Tuomas Paarlahden J/80 Merenhuiske.
Viimeisenä maaliintulleen Potkuri-palkinnon sai Lahden Purjehdusseuran Harri Puolanne, jonka H-vene NP taittoi matkaa 23 tuntia 50 minuuttia.
Vuorovuosin Padasjoelta ja Jyväskylästä alkavan Päijännepurjehduksen järjestävät Lahden Purjehdusseura ja Jyväskylän Veneseura. Purjehdusyleisö seurasi sisävesien suurinta purjehdustapahtumaa aktiivisesti. Lauantaina Päijännepurjehduksen verkkosivuilla kävi noin 2500 lukijaa, sunnuntaina lähes 3000.