Epävirallisten tuloksien mukaan Pentti Paatolan kipparoima trimaraani ”Pohjantähti” on uusimassa Päijänne-Ruorin voiton.
Pohjantähti oli ensimmäisenä maalissa aamuyöllä puoli viiden maissa 14,5 tunnin purjehduksen jälkeen. Aamuyöllä maaliin tulivat myös koko kisan ajan kärjen tuntumassa olleet ”Optiminäkö Synsam”, ”MezzaLuna”, ”D”, ”Buddy” ja ”Weather Institute”.
Aamukahdeksan maissa odotellaan seuraavia veneitä maaliin, joita on 35 venettä samassa ryppäässä.
35. Päijännepurjehdus saatiin vihdoin päätökseen sunnuntain aurinkoisissa tunnelmissa Jyväskylän Juurikassa niin sään kuin osanottajienkin suhteen. Viimeinen vene tuli maaliin kello yhden jälkeen iltapäivällä. Kisan keskeyttäneitä oli 6-7 venettä.
Päijännepurjehduksen kilpailupäällikön Olli Ahosen mielestä kisoista jäi positiivinen mieli ja päällimmäisenä on Päijännepurjehduksen kehittämisen suuri into.
Eri luokkien voittajissa ei ollut varsinaisia yllättäjiä, kärkisijoilla olivat ne veneet mitä odotettiinkin. Suurimman haasteen toi tietenkin sää ja tuulen voimakkuus – Ahosen mielestä olisi jännittävää nähdä, mitä tapahtuisi kovemmilla tuulilla, mutta tuulia ei tietenkään voi tilata, vaan pitää tyytyä siihen mitä on tarjolla.
Tänä vuonna uutena mukana ollut ORC Club – luokkaa pyritään kehittämään, jotta kisaan mukaan saadaan sellaisia veneitä, jotka eivät muuten Päijännepurjehdukseen lähtisi.
Oulun Joni Inkala leppoisalla mielellä
Hyvän purjehdustuulen lähettiläs Oulun Merenkävijöiden Joni Inkala on syystäkin leppoisalla mielellä Päijännepurjehduksen jälkeen.
Sunnuntaiaamun aamupalalla Jyväskylän Juurikkasaaren Juhlatalosta löytyy nukkumaton, mutta onnellinen Joni Inkala. Oulun Merenkävijöiden Joni Inkalan kipparoima ”Optiminäkö Synsam” UFO 28 mod – vene on epävirallisissa tuloksissa Päijännepurjehduksen LYS – urheiluveneiden voittaja. Miehistönä veneessä olivat Mikko Lämsä, Jari Heinonen, Ari Järvinen, Kari Järvinen, Mikko Raittila ja Pertti Paaso.
Inkala ei ole purjehtinut samalla kokoonpanolla aiemmin, joten jotain kisamenestys kertonee Inkalan kipparintaidoista. Kari ja Ari eivät ole edes sukua – miten tiukassa tilanteessa erottaa, kumpaa Inkala käskee? ”Minä huudan kaikille”, sanoo Inkala hymyillen. Inkala itse osallistui Päijännepurjehdukseen neljättä kertaa.
”Optiminäkö Synsam” oli Judinsalon väliaikapisteessä kolmantena ”D”:n ja ”MezzaLunan” jälkeen. Alku on Inkala mukaan kankeaa ja hölmöilyä tuli harrastettua paljonkin, mutta Kärkisten sillan kohdalla vene oli LYS – urheiluveneiden johdossa. Maaliin vene saapui aamulla viiden maissa 15 tunnin purjehduksen jälkeen. ”Se oli enemmänkin tuuria”, vähättelee Inkala hyvää suoritusta.
”Löydettiin kaikki Päijänteen verkot”, kuvailee Inkala kisaa, jonka sääolosuhteet olivat omituiset – kaikkea oli tarjolla. Kalareissusta huolimatta nälkä ei tullut kertaakaan, Päijänteellä ei oltu millään piknikillä. ”Jos jostakin asiasta innostuu kovasti, niin kaikki sellaiset primäärit jutut kuten nälkä, unohtuvat.”
Inkala purjehtii muuten kesän aikana Oulussa merellä, mutta tänä vuonna ei ole tullut purjehdittua niin paljon kuin tavallisesti. Joka vuosi pitää osallistua Matala Ocean Raceen, joka on syksymmällä purjehdittu rentomielinen Oulun Merenkävijöiden järjestämä kisa. Inkala purjehtii enemmänkin viikkokisoja, ja tärkeää hänelle on veneettömien vienti merelle saamaan purjehduskipinää, antamaan elämyksiä ja ehkä samalla löytyy todellisia purjehduslahjakkuuksia. Hän ei itse ole purjehtinut koko ikäänsä ja teini-ikäisenä mikään ei ollut karmivampaa kuin perhepurjehdus. Opiskeluaikoina purjehdusinnostus on tarttunut paremmin ja siitä lähtien Inkala on purjehtinut, vaikkei ikää vieläkään ole niin paljoa kuin monilla muilla Päijännepurjehduksen meri- ja järvikarhuilla. Parasta purjehtimisessa Inkalan mukaan on yhteenkuuluvuuden tunne.
Inkala lähettää erityiskiitokset kaikille Päijännepurjehduksen kilpailijoille, yksin on nimittäin aika tylsää purjehtia! Samalla kiitokset lähtevät Päijännepurjehduksen järjestäjille, kaikki pelaa saumattomasti, vaikka hommaa varmasti riittää.
”Mitä jos Päijännepurjehdukseen saisi vaikka – tuhat osallistujaa?” innostuu Inkala. Inkala hehkuttaa myös Suomen Urheiluveneliittoa: ”Se on mahtava juttu!”
Lopuksi Inkala puhuu haaveista ja silmät pyöristyvät, kun Inkala selittää salaperäisesti. ”Äijät rakastaa välineitä…”
Mitä se sitten tarkoittaneekaan – ehkä uutta venettä tai ainakin uusia purjeita ”Optiminäkö Synsam” – veneeseen 10 vuotta vanhojen tilalle? Se on varmaa, että ”äijän” positiivisella energialla menee pakollakin kovaa eteenpäin veneellä kuin veneellä.