Päijänteellä reittiennätys 2010

Volvo Päijännepurjehduksessa jaetaan joka vuosi viisi kiertopalkintoa. Arvostetuin näistä viidestä on Päijänneruori. Päijänneruori-kiertopalkinto jaetaan venekunnalle, joka on kaikista veneisatä nopeimmin purjehtinut reitin läpi.

Kilpailuun osallistuu kuitenkin hyvin erilaisia purjealuksia, esimerkiksi monirunkoveneiden ja yksirunkoveneiden välillä ei ole mielekästä kilpailla: monirunkoveneen ominaisuudet yksirunkoiseen nähden ovat ylivoimaiset. Yksirunkoisissakin on eroja, jolloin tasoituskilpailun eli Tallukka-jahtia tavoittelevien veneiden kilpailun veneiden nopeuseroja tasoitetaan LYS-kertoimella.

”Vincit” hurjaan reittiennätykseen

Päijänneruorin voitti tänä vuonna A Scow -tyyppinen ”Vincit” kipparinaan William Crear III. Ruori saavutettiin tänä vuonna huikealla ajalla 6 tunnilla 40 minuutilla. Kilpailun reitti mentiin läpi yli 10 solmun keskivauhdilla, joka on sensaatiomainen yleensä purjeveneelle, mutta vielä sisäjärvellä. Samoihin vauhteihin yltävät myös F-18 Hobie Tiger -katamaraanit, joita pidetään pystyssä omalla kehon painolla riippumalla veneen laidan ulkopuolella ns. trapetsilla. Näin suorituksesta tulee vielä fyysisestikin erittäin rankka ja vaativa.

Tasoituskilpailun voitto Jyväskylään Old Lady -Litille

Volvo Päijännepurjehduksen tasoituskilpailun voittajaksi purjehti Jyväskylän Veneseuraa edustava Old Lady.

Tallukka-jahdista kilpaillaan tasoitetuin ajoin eli purjehdittu aika kerrotaan LYS-kertoimella, jolla tasoitetaan kilpailevien veneiden nopeuseroja. Old Lady ollen tyypiltään lightning-vene purjehti noin 64 mpk:n matkan reiluun kymmeneen tuntiin, keskivauhdiksi tällöin tulee yli kuusi solmua, mikä on erittäin kova keskivauhti purjehtivalle yksirunkoiselle alukselle. Old Ladyn kipparina toimi Esko Lehtinen ja gasteina Onni ja Pekka Lehtinen.

Kokonaiskilpailun toinen oli Lahden Purjehdusseuran Sininen Mango kipparinaan Kalle Saarinen. Kolmas oli kansanvene La Pampri Herman Saaren kipparoimana (Naantalin Purjehdusseura). Volvo Päijännepurjehdus purjehdittiin tänä vuonna erinomaisessa 5–8 metriä sekunnissa puhaltaneessa koillisen ja idän välisessä tuulessa. Puuskissa tuuli nousi jopa reiluun kymmeneen metriin sekunnissa. Hyvä tuuli siivitti niin sanottuja perheveneitä kokonaiskilpailun kärkisijoille, vaikka nopeat veneet pääsivätkin reilussa kuudessa tunnissa Padasjoella sijainneen maalilinjan yli. Viralliset tulokset osoitteessa http://online.paijannepurjehdus.fi/ Vasemmalla palstalla: Ruori-kilpailussa kilpaillaan nopeimman veneen tittelistä. Tallukka-jahti jaetaan tasoitetun ajan perusteella parhaiten purjehtineelle veneelle. Sivun oikealla palstalla löytyvät eri luokkien voittajat (Maali-kohdassa).

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s