Päijännepurjehdus

Tervetuloa 48. Päijännepurjehdukseen 23.–25.7.2021

Heinäkuussa 2021 Päijänteen purjehtijat kohtaavat suurjärven pohjoispäässä, Jyväskylän saaristokaupunginosassa Säynätsalossa.

48. Päijännepurjehdus alkaa perjantaina 23.7. ja tapahtuman eteläiseen satamaan Padasjoelle saavutaan sunnuntaina 25.7.

Päijännepurjehdus järjestetään järjestyksessään nyt 48. kerran, COVID-19 kevään peruuttaessa edellisen, vuoden 2020 kilpailun ensimmäistä kertaa historiassaan. Tapahtuman valmistelut ovat vauhdissa ja kilpailukutsu sekä ilmoittautuminen tullaan avaamaan kevään 2021 aikana.

Päijännepurjehdus noudattaa tuttua reittiä. Säynätsalon edustalta suunnataan 15 kilometriä suoraan etelään yli Hauhonselän ja Ristinselän, jonka jälkeen alkaa valmistautuminen Korpilahden Kärkistensalmen jännittävien kapeikoiden ohittamiseen.

Kun vuorossa on reitti pohjoisesta etelään, parhaat katselupaikat ovatkin Kärkistensalmen sillalla sekä lähtösatamassa Säynätsalon Juurikkasaaressa. Reitin eteläpäässä Päijänteen kansallispuiston alueella veneitä on helpointa seurata Huovarin ja Kirkkosalmen kapeikoissa sekä maalissa Padasjoen Laivarannan satamassa.

Satamaravintolat palvelevat yleisöä sekä Juurikkasaaressa että Padasjoella.

Kokoontuminen Säynätsaloon perjantaina 23.7.

Kilpailijat kokoontuvat Juurikkasaaren satamaan perjantain 23.7. kuluessa. Kipparikokous järjestetään lähtösatamassa perjantai-iltana kello 19.

Säynätsalossa sekä osallistujia että yleisöä palvelee Juurikkasaaren tunnelmallinen rantaravintola.

Ensimmäisiä veneitä odotetaan Padasjoen satamaan tuulista riippuen lauantai-illan kuluessa, viimeisiä veneitä puoleen päivään mennessä sunnuntaina 25. heinäkuuta.

Palkintojenjako järjestetään sunnuntaina kello 16 maalisatamassa. Palkintojenjakoa voidaan aikaistaa, jos kilpailu sujuu arvioitua merkittävästi nopeammin.

Aiempien vuosien tulokset ja väliajat löytyvät sivulta https://paijannepurjehdus.fi/kilpailu/tulokset/

Artikkelin kuva: Pepe Korteniemi

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s