Päijänteen purjehtijat kokoontuvat Padasjoelle

Päijänteen purjehtijat alkavat kuluvan viikon aikana kokoontua Padasjoen satamaan. 45. kerran järjestettävässä Päijännepurjehduksessa on tänä vuonna vuorossa reitti etelästä pohjoiseen, jolloin maali on Jyväskylän saaristokaupunginosassa Säynätsalossa.

Kilpailuviikon maanantaina Päijänteen suurtapahtumaan oli ilmoittautunut 114 venettä.  Purjehtijoita veneiden miehistöihin kuuluu kaikkiaan yli 600.

Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista vielä starttipäivänä lauantaina kello 9 saakka, joten osallistujamäärän odotetaan nousevan vähintään viime vuoden reiluun 120 veneeseen, arvioi Päijännepurjehdustoimikunnan puheenjohtaja Jani Airaksinen Jyväskylän Veneseurasta.

Päijänteen veneilijät ovat alkaneet jo kokoontua suurjärven eteläisiin satamiin.

”Matkakilpailussa reissu lähtösatamaan, retkeily Päijänteellä ja ystävien tapaaminen ovat useimmille miehistöille tai veneen omistaville perheille vakiintunut osa kesälomamatkaa. Koska Päijänteellä seurojen tukikohdat ovat perinteiseen tapaan avoimia myös muiden seurojen jäsenille, on yhteydenpito aktiivista”, Airaksinen kertoo.

Lukuisat kilpailuhenkisemmin tapahtumaan suhtautuvista miehistöistä mittelivät paremmuudesta jo Tehin Pursiseuran järjestämissä perinteisissä edellisen viikonlopun Päijänteen mestaruuskilpailuissa.

Suurinta osaa kilpailuun osallistuvista venekunnista odotetaan Padasjoen satamaan torstain ja perjantain kuluessa. Kilpailun virallinen osuus alkaa perjantaina 21. heinäkuuta karttaharjoituksilla kello 18 ja kipparikokouksella kello 19. Padasjoen sataman palveluista vastaavan Kiuasniemi Marinan keittiö palvelee sekä osallistujia että yleisöä aina kello 23 saakka perjantaina.

Ennakkosuosikit taas kisassa mukana

Yhtä Suomen kilpapurjehduksen arvostetuinta palkintoa, kilpailun purjehditulla ajalla nopeimmin selvittäneen veneen Päijänne-ruoria tavoittelee tänä vuonna erittäin kiinnostava joukko kovatasoisia kilpapurjehtijoita.

”Alkuviikon ennusteen mukaan kilpailupäivän tuulet ovat hyvin kevyitä. Se suosii mahdollisimman kevyitä, suurella purjepinta-alalla varustettuja veneitä”, arvioi Päijännepurjehduksen kilpailupäällikkö Joonas Sovinen Lahden Purjehdusseurasta.

Mukana ovat tauon jälkeen sekä kaksi vuotta sitten kilpailun maston katkeamiseen dramaattisesti keskeyttänyt  Jyri Lehtisen kevyen keli erikoisvene ”Auvo” (Heinolan Pursiseura) että pari vuotta telakalla viettänyt, nyt uuden omistajan Hannu ”Ipu” Vartiaisen kipparoima Flying Tiger ”Tikru” (Jyväskylän Veneseura).

Viime vuoden kärkiveneistä mukana ovat myös Ruorin nykyisen haltijan Jari Vanhalan (Jyväskylän Veneseura) kolmirunkovene ”Flying By” sekä kevytvenemäiset Yhdysvaltojen suurilta järviltä peräisin olevat e-scow-veneet Raimo Raidan (Vene 71 Tampere) kevytvenemäinen”Pii” ja Ilkka Lumpeen (Turun Pursiseura) ”Loiskis”.

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s