Päijännepurjehdus palaa perinteiselle reitille

Suomen suurimpiin purjehdustapahtumiin kuuluva Päijännepurjehdus palaa perinteiselle reitille eteläisen Päijänteen veneilykeskuksen Padasjoen ja Jyväskylän saaristokaupunginosan Säynätsalon välille. Heinäkuussa 2024 tapahtuman lähtösatama on Päijänteen kansallispuiston kupeessa sijaitseva Padasjoki.

”Muokkaamme purjehdustapahtumaa yhä yleisöystävällisemmäksi ja helpommin seurattavaksi. Tämä tulee näkymään erityisesti lähtösatamassa, jossa kuullaan esimerkiksi osallistujien haastatteluja, yleisö pääsee tutustumaan kilpaileviin veneisiin ja purjehtimaan itse J/70-veneillä. Lapsille tarjoamme puolestaan mahdollisuuden tutustua ja kokeilla optimistijollia”, Päijännepurjehdustoimikunnan puheenjohtaja Petri Korteniemi kertoo. 

Päijännepurjehdus järjestetään tänä vuonna jo 51. kerran.

Järjestäjillä on hyviä kokemuksia jo aiemmilta vuosilta satelliititpaikannukseen perustuvasta kilpailevien veneiden online-seurannasta, joka on ollut erittäin suosittu palvelu ja helpottanut tapahtuman seuraamista sekä kotoa tai mökiltä että purjehdusreitin varrelta. 

”Haluamme tarjota myös mökkiläisille ja rantakuntien asukkaille helpon mahdollisuuden seurata tapahtuman etenemistä sekä verkkosivujen, online-seurannan että sosiaalisen median kautta”, Korteniemi toteaa. 

Kahtena edellisenä kesänä Päijännepurjehduksessa kokeiltiin aivan uudenlaista reittijärjestelyä, jossa purjehdittiin vain perinteisen reitin puoliväliin Judinsaloon saakka, josta käännyttiin takaisin lähtösatamaan. Nyt palataan siis perinteiseen järjestelyyn, jossa suurijärvi purjehditaan päästä päähän ja lähtösatama vaihtuu vuorovuosina.

”Uskomme, että pitkä ja vaihteleva reitti on osa tapahtuman viehätystä. Perinteinen reitti tarjoaa myös retki- ja perhemiehistöille mukavan mahdollisuuden hyödyntää siirtymä lomamatkana”, Korteniemi kertoo. 

Padasjoella yhteistyötä tehdään sekä kunnan että uusien satamayrittäjien, Marko Huttusen ja Milla Ylinampan kanssa. Sisävesien suurimpiin kuuluvan sataman palvelut paranevat jo tulevana keväänä, sillä rantaravintolaa ollaan parhaillaan remontoimassa. Pohjoisessa yhteistyökumppanina jatkaa Pasi Keinosen ja Sirpa Pii-Keinosen Juhlatalo Juurikkasaari. 

”Tavoite on yhdessä satamista vastaavien yrittäjien kanssa parantaa osallistujille tarjottavia palveluita”, Korteniemi sanoo. 

Korteniemen mukaan tapahtumaan odotetaan tänä vuonna yli sataa venekuntaa. Järjestäjät eivät pidä tavoitetta vaikeana, sillä Päijänteellä on yli 600 purjevenettä ja osallistujia saapuu myös rannikolta. 

”Vilkkaimpien vuosien satojen veneiden osallistujamääriin emme tule enää pääsemään, sillä Päijänteen venekoot ovat suurentuneet huomattavasti ja monessa kilpailevassa veneessä on mukana kahden–kolmen perinteisen H-veneen miehistö”, Korteniemi kertoo. 

Päijännepurjehdustapahtuma alkaa perjantaina 19. heinäkuuta, mutta osanottajat kokoontuvat lähtösatamaan jo keskiviikon ja torstain aikana. Kipparikokous järjestetään perjantai-iltana 19.7. ja reitille Päijänteen kansallispuiston kautta kohti Jyväskylää suunnataan lauantaina 20.7. neljässä eri lähdössä alkaen kello 11. 

Maaliin Säynätsaloon kilpailijoita odotetaan tuuliolosuhteista riippuen myöhäisen lauantai-illan ja varhaisen sunnuntaiaamun kuluessa. Palkintojenjako järjestetään sunnuntaina 21. heinäkuuta noin kello 16 Säynätsalon Juurikkasaaren satamassa.

Jätä kommentti