Heinolan Auvo ylivoimaisesti Päijänteen nopein

Heinolan Pursiseuran Auvo piti johtonsa koko kevyttuulisen Motonet Päijännepurjehduksen ajan. Maaliin valtavalla purjepinta-alalla varustettu urheiluvene saapui kolmen jälkeen sunnuntaina aamuyöllä purjehdittuaan 15 tuntia ja 19 minuuttia. Näin kippari Jyri Lehtinen saa nykyisellä veneellään neljännen kerran haltuunsa Päijänteen nopeimman veneen tavoitellun Ruori-palkinnon.

Auvo ohitti viimeisen väliaikapisteen Korpilahden Kärkistensalmen yön pimeimpinä hetkinä. Venettä jouduttiin kallistamaan miesvoimin, jotta masto mahtui 18 metriä korkean sillan ali.

Kevyestä ja aamuyön tunteina hetkittäin jopa olemattomasta tuulesta huolimatta kilpailuun ilmoittautuneista 123 veneestä vain 12 keskeytti kilpailun.

Kilpailun toiseksi purjehti Jyväskylän Veneseuran haastaja, Hannu ”Ipu” Vartiaisen Tikru, joka oli noin 65 merimailin reitillä liki kolme tuntia Auvoa hitaampi. Viime vuoden voittaja, Jyväskylän Veneseuran Jari Vanhalan kolmirunkovene Flying By jäi kolmanneksi häviten vain reilut kolme minuuttia Tikrulle.

Auvo voitti myös tasoitetuilla ajoilla käydyn Tallukka-jahti -kilpailun. Auvon purjehdittu aika oli kolme tuntia 40 minuuttia toiseksi tullutta Heikki Hämäläisen ja Kalle Aholan Hattiwattia (Jyväskylän Veneseura) nopeampi, joten korkeasta LYS-kertoimesta 1,47 huolimatta tasoitetussakin ajassa väliä jäi tunnin verran.

LYS-kisassa kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Veneseuran Markku Pöyhösen Accelerando, neljänneksi Heinolan Pursiseuran Kauko Kannisen Celavie ja viidenneksi Lahden Purjehdusseuran Teemu Kallion RoXina.

Ruori-kisassa järjestys oli sama: Celavie oli neljäs ja RoXina viides. E-Scow-veneet – tamperelaisen Vene 71 -seuran Raimo Raidan Pii ja Turun Pursiseuran Ilkka Lumpeen Loiskis – sijoittuivat kuudenneksi ja seitsemänneksi.

Perinteisesti kovatasoisen H-veneluokan voitti Juhani Boman, jonka ensimmäinen Päijännepurjehdus-voitto on vuodelta 1973 niinikään H-veneellä. Miehistökin oli sama: Timo Utter, Timo Saarinen ja Juhani Salo. 

H-veneluokan voitto tuli purjehditulla ajalla 20:59:37. Lahden Jaakko Salosen Ankanpoika 3 hävisi Bomanille reilut kolme minuuttia, Jyväskylän Veneseuran Mikko Kohon Stemma 12 minuuttia.

Epäviralliset tulokset:

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s