Ruori rannikolle Vaasaan 2002

Vaasalaisen Johan Antilan kipparoima Farr 40 -kilpavene ”Casseli Racing Team” oli selvässä johdossa jo Kärkistensalmen sillalle tultaessa.

Päijännepurjehdus 2002: Ruori rannikolle

Tavoiteltu Päijänne-ruori päätyi kilpailun juhlavuonna 2002 rannikolle. Hallitseva mestari, Heinolan Pursiseuran Aaro Lehtinen joutui luovuttamaan Päijänteen nopeimman veneen palkinnon Wasa Segelföreningenia edustavalle Johan Antilalle.

30. Päijännepurjehdus kilpailtiin erittäin vaihtelevissa mutta kevyissä tuulissa ja runsaiden sadekuurojen saattelemana. Aamuhämärissä kaksi kilpailijaa sai niin pahan pohjakosketuksen, että Meripelastusseuran aluksia tarvittiin avuksi irrottamaan purjehtijoita kiveltä. Henkilövahinkoja 182 veneen ja noin 700 purjehtiijan kilpailussa ei sattunut.

Vaasalaisen Johan Antilan kipparoima Farr 40 -kilpavene ”Casseli Racing Team” purjehti Jyväskylän Säynätsalosta Päijänteen eteläpäähän Padasjoelle 12 tunnissa 49 minuutissa. Casseli johti kisaa jo ensimmäisellä tarkistusasemalla Kärkistensalmen sillalla. Maalissa eroa toiseksi nopeimpaan Naantalin Pursiseuran Kari Heikkilän Melges 24 -veneeseen ”Marinel Mastervolt” oli peräti 45 minuuttia.
Vuoden 2001 ruorivoittaja Aaro Lehtisen Still 900 -puolitonnari ”Auvo” purjehti Padasjoelle 14 tunnissa 25 minuutissa ja sijoittui purjehditussa ajassa kolmanneksi. Kokonaiskilpailussa LYS-kertoimella 1,15 kilpaileva Auvo vei Päijännepurjehduksen voiton, kun kerroin 1,37 nosti Casselin tasoitetun ajan liki 16 tuntiin 30 minuuttiin. Kolmanneksi sijoittui Marinel Mastervolt ja neljänneksi Jyväskylän Veneseuran Markku Silvonen Finngulf 33 -veneellään ”Blueship”.

H-veneissä Lahden Purjehdusseura otti kolmoisvoiton. Nopein oli Janne Heikkilän kipparoiman ”Starkki” purjehditulla ajalla 16 tuntia 11 minuuttia. Päijännepurjehduksessa oli mukana 32 H-venettä. Auvo oli myös LYS 3 -luokan nopein, Casseli voitti taas yhdistetyt LYS 1:n ja LYS 2:n. LYS 4:n voitti Heinolan Heikki Ilolan Hydro-vene ”Karoliina”, LYS 5:n Jyväskylän Veneseuran Matti Pälvimäen Teemin ”Milla”, LYS 6:n Asikkalan Matti Haapanen ”Eulalialla” ja LYS-urheiluveneet Tehin Pursiseuran Antti Pesari Banner 28 -veneellä ”Lady”.

Lightning-luokan nopein oli Jyväskylän Veneseuran ”Nikea” Samppa J. Salmisen johdolla, monirunkoveneiden nopein oli saman seuran Pentti Paatola miehistöineen ”Pohjantähti” -veneellä.

Vaasalaiset lähtivät hakemaan ruoria

Gotlant Runtin ja Fastnetin kaltaisista avomerikisoista tuttu Farr 40 -vene ”Casseli Racing Team” tuotiin Päijännepurjehdukseen nimenomaan Päijänteen nopeimman ruorista kilpailemaan. Päijänteen vaihtelevat tuulet ja sokkeloinen vesireitti ei säikäyttänyt vaasalaispurjehtijoita, vaikka veneen syväys on sisävesille reilunpuoleinen 2,4 metriä.
– Vaasan saaristossa on paljon enemmän kiviä, Johan Antila naurahtaa.
Muissa kilpailuissa Faraway-nimellä liikkuva Casseli johti Päijännepurjehdusta käytännössä koko kilpailun ajan, vain NPS:n Kari Heikkilän Melges 24 tarjosi alkumatkasta vastusta.
Paikallistuntemusta toi miehistöön kuuluva lahtelainen Mikko Wirta. Hänen ja Antilan lisäksi veneessä kilpailivat vaasalaiset Göran Antila, Timo Soini, Antti Luhta, Kim Kuremaa, Pelle Strömma ja Niklas Risku. Viime vuoden nopein ”Auvo” jäi Casselista Judinsalossa 45 minuuttia ja maalissa eroa oli reilut puolitoista tuntia.
– Isommat veneet jyräsivät, totesi Auvon miehistössä purjehtinut Harri Lehtinen kilpailun jälkeen.
Edellisviikonlopun Päijänteen mestari ja viime vuonna Päijännepurjehduksen nopein vene joutui tällä kertaa tunnustamaan rannikon haastajat, Kari Heikkilän Melgesin ja Johan Antilan Farrin nopeammiksi jo alkumatkasta. Auvon miehistö lupaa kuitenkin kilpailla ruorista ja kokonaiskilpailun voittajan Tallukka-jahdista myös ensi vuonna. Tällä välin puolet miehistöstä eli Harri Lehtinen, Anssi Lyden ja Jyri Lehtinen kisaavat tosimielellä myös H-veneiden SM-sarjassa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s