Pohjola Fonecta Finder vei Päijänne-ruorin

Päijännepurjehduksen tavoitelluimman kiertopalkinnon, Päijänneruorin, hallinta palasi 2003 Melges 24 -luokan veneelle. Tasoitetuilla ajoilla nopein oli Pertti Heiskasen kipparoima ”Rico”.

Läpi kilpailun yksirunkoisia veneitä johtanut ”Pohjola Fonecta Finder” otti ensimmäisen voittonsa seitsemännellä yrittämällään.
– Kärkitaistelussa on oltu mukana jokaisena vuonna. Nyt onnistuimme vihdoin saavuttamaan voiton, Espoon Merenkävijöitä edustava kippari Tomi Hakola myhäili.
Melges 24 -veneet ovat voittaneet Päijänneruorin aiemmin neljä kertaa, parhaimmillaan ne ovat olleet myötätuulivoittoisissa kilpailuissa. Kahtena viimeisenä vuonna voitto on kuitenkin mennyt perinteisimmille veneille, 2001 puolitonnari ”Auvolle” ja 2002 Farr 40 -vene ”Casselille”.

Tasoituskisan nopein Rico

LYS-tasoituksilla vertailluissa ajoissa nopein oli Lahden Pursiseuraa edustava Sunwind 33 Rico. Pertti Heiskanen miehistöineen matkasi Padasjoelta Jyväskylään 14 tunnissa 25 minuutissa. Heinolan Pursiseuran Aaro Lehtisen nopea Auvo oli toinen ja Timo Salon kipparoima silitysrautamainen Mosquito 85 ”Atea” kolmas.
Neljänneksi purjehti H-veneellä Lahden Vesa Luhtanen ja viidenneksi Inferno Blueshipillä Jyväskylän Veneseuran Markku Silvonen.

Sujuvaa menoa kevyissä tuulissa

Lauantaina puoliltapäivin Padasjoelta matkaan startanneet veneet purjehtivat 65 merimailin matkan Jyväskylän Säynätsaloon varsin vauhdikkaasti, kärki oli maalissa aamu kahdelta ja viimeisetkin jo kymmeneltä.
Kilpailun reittiennätystä ei kuitenkaan hätyytelty, sitä pitää yhä hallussaan Melges 24 -vene ”Mastervolt PaTu”. Vuonna 1999 reitti taittui alle seitsemän tunnin.
Tämänvuotinen Päijännepurjehdus tarjoili osanottajilleen kaikki järvipurjehduksen mausteet. Alun auringonpaisteen jälkeen illalla saatiin vettä niskaan ukkospilvistä, muutoin yön yli purjehdittiin lämpimässä. Liki koko matkan purjehtijoita saatteli leppeä, kaksi-kolme metriä sekunnissa puhaltanut myötäinen.
– Harvoin Suomessa purjehditaan yön yli shortseilla, Pohjolan miehistöön kuuluva Ari Peltoniemi totesi.

Pohjantähti ensimmäisenä maalissa

Viisi minuuttia ennen Hakolan venekuntaa maalilinjan ylitti trimaraani ”Pohjantähti”. Monirunkoveneenä JVS:n Pentti Paatolan luomus ei kuitenkaan kilpaile perinteisestä Päijänneruorista, joka jaetaan nopeimmalle yksirunkoiselle veneelle.
– Sivumyötäinen tuuli on veneellemme edullinen. Sitä riitti, ja onnistuimme tällä kertaa pesemään kaikki Melgesit, Pohjantähden kippari Pertti Paatola kertoi. Pelkästään kelin piikkiin Paatola ei nopeuttaan laittanut.
– Vene on käytössä kolmatta vuotta ja jokaiselle kaudelle olemme tehneet parannuksia.
Parannukset ovat tuoneet tulosta, parhaimmillaan Pohjantähti liikkui Vanhaselällä 13 solmun vauhtia.

Perhemiehistö vei osanottajarikkaimman H-veneluokan

Vielä perjantaina osanottoaan empineet Lahden Pursiseuraa edustavan No name -veneen miehistöllä oli kilpailun jälkeen hymy herkässä.
– Kun perjantaina selvisi ettemme saaneet normaalia kisamiehistöä kasaan, kypsyi päätös lähteä matkaan perhemiehistöllä, No namen kippari Vesa Luhtanen kertoi.
Yhtä puuttuvaa miehistön jäsentä korvaamaan otettiin Luhtasen pojat Niki, 11, Jeri, 13, sekä Markku Karjalaisen poika Riku, 13.
– Pojat olivat lähes ensimmäistä kertaa veneessä. Sovittiin että Judinsaloon asti saavat opetella, siitä asti on pärjättävä sitten omillaan, Markku Karjalainen veisteli. Vaihtelevissa tuulissa oli hyvä harjoitella jokaista kilpapurjehduksen osa-aluetta.
– Jokainen pääsi vuorollaan ohjaamaan ja jalustamaan pallopurjetta.
Kun venekunta oli hyvissä hyökkäysasemissa kilpilun puolivälissä Judinsalossa innostui miehistö tavoittelemaan luokan voittoa tosissaan. – Tässä kilpailussa takaa tulevalla on usein etu. Kun johtava vene pysähtyy tyveneen pääsevät takaatulijat kiertämään vaikean paikan, Karjalainen kertoi.
– Hillberg puolusti johtoaan mallikkaasti, onnistuimme kuitenkin käyttämään ainoan ohituspaikkamme hyväksemme, Karjalainen jakoi tunnustusta suurimman osan kilpailua johtaneelle kilpakumppanilleen.

Tulokset lys-ajan perusteella järjestettynä:
http://www.paijannepurjehdus.net/index.cgi?action=juttu&ID=66

Tulokset purjehditun ajan perusteella järjestettynä:
http://www.paijannepurjehdus.net/index.cgi?action=juttu&ID=65

Kaikki tulokset mukaanlukien tulokset luokittain:
http://www.paijannepurjehdus.net/index.cgi?action=arkisto&RYHMA=15

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s